California here we come!

(Phantom Planet - California)
Kotona taas. Ehkä tämä jet lagikin alkaa tästä pikkuhiljaa helpottaa. Pari juttua on vielä kertomatta, joten asiaan.

Vegasin kuumuudesta jatkettiin matkaa vähän vielä lämpimämpään Death Valleyn kansallispuistoon. Siellä todellakin oli aika kuollutta ja todella kuumaa. Lämpömittari huiteli lähes 50 celsiusasteessa eikä laakson pohjalla juuri tuulenvirettä käynyt. Ja jos kävi, tuntui sekin iholla lähinnä polttavalta.

Death Valleyssa sijaitsee USAn matalin kohta. Ihan siellä asti ei käyty, ihailtiin maisemaa vain kauempaa, mutta merenpinnan alapuolella käytiin kuitenkin. Navigaattori oli vähän liian innoissaan, todellisuudessa korkeus oli n. -30 metrin luokkaa.

Joka paikassa varoitettiin ulkona oleskelusta, eikä turhaan. Esitteissä ja tienvarsilla myös kehoitettiin välttämään päällystämättömiä teitä auton ylikuumenemisen välttämiseksi. Kuumuus todellakin oli sitä luokkaa, että kukaan meistä ei ollut koskaan kokenut mitään sellaista. Sadan metrin kävely näköalapaikalle imi kaikki mehut ja sen jälkeen auton ilmastoinnissa pysyminen oli erittäin houkuttelevaa. Onneksi maisemista pystyi nauttimaan myös autosta käsin.

Death Valleysta otimme suunnan kohti matkan päätepistettä, Los Angelesia. Maileja oli välissä vielä turhan paljon, joten yöksi jäimme Ridgecrestin pikkukylään. Rankka päivä kuumuudessa oli takana, joten päivällisen jälkeen uni maistui, taas kerran Super 8 -motellin sängyllä. Pieni tason lasku Vegasin jälkeen...

-A + muut

That's what you get for waking up in Vegas

(Katy Perry - Waking Up in Vegas)
Aamu Vegasissa valkeni hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisissa merkeissä. Hitaat aamutoimet, hotellin alakerrassa maittava, mutta melko arvokas aamupala ja sen jälkeen altaalle nauttimaan pilvisestä aamusta. Pilvinen ilma oli tosiaan helpotus, sillä lämpotila oli jälleen kavunnut yli 45 celsiusasteen.

Edellisen illan kävelyt kaupungilla jäivät sen verran lyhyiksi, että suuntasimme Stripille ihmettelemään toinen toistaan käsittämättömämpiä hotelli- ja kasinokomplekseja. Upeiden rakennusten ihmettelyn lomassa oli välillä pakko kulkea sisäkautta ilmastoitujen kasinojen ja kauppakeskusten läpi, koska paahtava aurinko paistoi jälleen kirkkaalta taivaalta. Kaupoissa pyöriminen ei tietenkään ainakaan Ansua sen edempää haitannut. Kolmelta satuimme sopivasti päivän ensimmäiseen Bellagion vesishow'hun.

Illansuussa vetäisimme päälle hieman kasinoystävällisempää asustetta ja suuntasimme hotellimme päärakennukseen, eli MGM Grandiin ja sen kasinolle. Myös Kai ja Raija saapuivat myöhemmin kasinolle käytyään ensin ihmettelemässä tv:stä tuttua Las Vegasin panttilainaamoa. Panokset pysyivät koko illan kohtuullisina ja vaikkakin house did indeed win, niin parin kympin häviäminen ilmaisten juomien ja tunnelman ympäröimänä oli todellakin kokemuksen arvoinen. Kasinolta suuntasimme ihastelemaan kaupunkia yövalaistuksessa, ja poikkesimme vielä ylivoimaisesti parhaan pikaruokaburgeripaikan eli Shake Shackin kautta katsomaan Bellagion upeaa vesishow'ta iltavalaistuksessa.

Kaiken kaikkiaan Las Vegas oli tunnelmaltaan ja ulkomuodoltaan juuri sitä mitä sen pitikin olla. Kaupungissa olisi helposti voinut viettää vielä muutaman päivän lisääkin, mutta matkamme jatkui kuitenkin seuraavana päivänä kohti Death Valleyn kansallispuistoa. (Koska Vegasin kuumuus ei ollut vielä tarpeeksi...)

- Lauri ja muut

Goin' places that I've never been, seein' things that I may never see again

(Willie Nelson - On the Road Again)
Seligmanin tilavasta ja viihtyisästä motellihuoneesta siirryimme aamupalalle samassa kylässä sijaitsevaan Roadkill Caféen, jossa söimme amerikkalaistyylisen aamiaisen. Letut tuskin ainakaan olivat jääneet auton yliajamaksi, joten niitä uskalsi syödä mukisematta. Matka jatkui Route 66:tta pitkin kohti Kingmanin kaupunkia. Raija otti ensikosketuksen Nissan Questin rattiin ja ohjasti joukkomme Kingmaniin.

Ajomatka oli niin lyhyt, että olimme Kingmanissa jo hyvissä ajoin ennen hotellin sisäänkirjautumisaikaa. Ulkona oli niin polttavan kuuma (n. 45 C), että käytimme ylimääräisen ajan ilmastoidussa K-Mart tavaratalossa. Motellissa oli onneksi uima-allas, jossa pääsimme hieman viilentymään. Illalla ajoimme vuorille pakoon kuumuutta, josta pienen etsimisen jälkeen löysimme paikallisen frisbeegolfradan, jossa pääsimme heittämään muutaman väylän.

Kingmanista otimme maanantaina suunnan kohti Las Vegasia. Arizonan ja Nevadan rajalla teimme pikavisiitin Hooverin padolle, jossa turistimassa ihmetteli massiivista patoa ja sen vieressä sijainnutta korkeaa siltaa.

Olimme perillä Las Vegasissa jälleen hyvissä ajoin ennen motellin sisäänkirjautumista, joten teimme etukäteen suunnitellun visiitin Las Vegasin North Premium Outletiin. Shoppailuun kului helposti useampi tunti ja kaikille tarttui mukaan myös ostoksia.

Iltapäivällä ajoimme Vegasin sydämeen, jossa Lauri ja Ansu majoittuivat Signature at MGM Grand -hotellissa. Lauri oli luvannut kustantaa Ansulle valmistujaislahjaksi tasokkaamman majoituksen ja kyseisen hotellin sviitti oli varsin kohtuuhintainen. Kai säästeliäänä miehenä valitsi edullisemman, mutta kuitenkin tienvarsimotelleja huomattavasti laadukkaamman Tuscany Suites & Casino -hotellin. Molemmat pariskunnat viettivät ensimmäisen Vegas-illan omillaan tutustuen kaupunkiin illan kuumuudessa, jossa lämpömittari kohosi parhaimmillaan lähelle 50 celsiusastetta.

- Lauri +muut

We probably didn't say anything til the sunset turned to night

(Drive-by Truckers - Grand Canyon)
No niin, nyt on Las Vegas taakse jäänyttä elämää. Huhhuh, mikä kaupunki! Siitä kuitenkin enemmän vasta myöhemmin. Nyt viikonlopun seikkailuihin, joista olennaisimpana The one and only, Grand Canyon. Kanjonille kannattaa suunnata auringonnousun, tai -laskun aikaan, tällöin aurinko tuo parhaiten esiin kanjonin värit. Auringonnousu ajoittuu n. klo kuuteen aamulla, joten valitsimme auringonlaskun n. klo 8 illalla. Meillä oli siis koko päivä käytettävänä Flagstaffissa. Se ei haitannut yhtään, sillä kyseessä oli yksi viihtyisimmistä matkan varrelle osuineista kaupungeista.

Hauskoja kuppiloita ja kivoja putiikkeja

Noin klo 4 aikaan käänsimme auton nokan kohti itse kanjonia.  Käytännössä kanjoni on yksi Yhdysvaltain kansallispuistoista. Sisäänpääsy maksu on 30 usd/auto (2016) ja se suoritetaan rangerille portilla. Mikäli vierailee useammassa puistossa, kannattaa ostaa USA-passi (80usd/auto). Meille ei kuitenkaan ollut siitä tällä kertaa hyötyä. Etukäteen kannattaa tarkistaa mitkä puistot passiin sisältyvät. Niitä on PALJON, mutta esim. intiaanien alueella olevissa puistoissa passi ei kelpaa. 

Itse kokemusta on taas turha sen enempää selitellä. Mitkään sanat eivätkä nämä kuvatkaan pysty mitenkään kuvaamaan tätäkään kokemusta.

'

Oltiin vaan ihan hiljaa.

Sitten edessä olikin ensimmäinen kunnon ajo pimeässä. Yöksi matkasimme Seligmanin pikkukaupunkiin, joka osoittautui täysin Route 66:sta eläväksi kyläksi. Koko kaupunki oli restauroitu näyttämään tien kulta-aikojen kaltaiselta. Deluxe Innista löytyi tällä kertaa helposti suurin matkan aikana vastaantulleista motellihuoneista. Eikä hintakaan päätä huimannut. Varsin suositeltava siis.

'

-Me 4

Viva Las Vegas!

(Elvis Presley - Viva Las Vegas)
It's Vegas, baby! Ja ulkona 47 astetta lämmintä! Saavuimme tänään paheiden kaupunkiin ja täällä kuluu pari yötä. Ainakin Grand Canyonin seikkailut on vielä kertomatta, mutta palataan niihin vähän myöhemmin. Ja eiköhän täältäkin jotain kerrottavaa mukaan tartu. ;)

-Ansu

There's too many places I got to see

(Lynyrd Skynyrd - Free Bird)
Perjantaina oli tiedossa ainakin yksi Ansun ja Laurin eniten odottamista päivistä. Klo 6.30 starttasi retki Upper Antelope Canyoniin. Odotukset tuli kyllä täytettyä moninkertaisesti. Auringonnsäteitä kanjoniin ei ihan näin aikaisin vielä yltänyt, paras aika siihen olisi kymmenen jälkeen aamupäivällä. Mutta tämä "puute" korvautui kyllä pienemmällä määrällä ihmisiä. Parhaaseen katseluaikaan kanjoni on kuulemma aivan tupaten täynnä populaa ja oppaalla on kiire pois seuraavien ryhmien alta.

Kanjoni on vesivirtojen muodostama ja sijaitsee siis Navajo-intiaanien mailla. Yksin kanjoniin ei pääse, vaan mukana on aina oltava intiaaniopas, joka tuntee vedennousun mahdollisuudet. Vesi voi nimittäin täysin yllättäen nousta kanjoniin vaikka sateista ei tuntuisi olevan tietoakaan. Tällainen "flash flood" tappoi 11 turistia viimeksi vuonna 1997. Meidän oppaaksemme osui iäkkäämpi rouva, jonka englanninkielentaito ei ollut kovin mainittava eikä hänellä tuntunut olevan aavistustakaan missä Suomi on. En tiedä johtuiko muukalaisvastaisuudesta vai iPhonen puutteesta, että useista pyynnöistä huolimatta rouva ei suostunut ottamaan yhteiskuvaa meistä, vaikka muiden kamerat tuntuivat käteen sopivan. Ei siis ryhmäkuvia tällä kertaa.

Kuten näkyy, näitä kuvia riittäisi vaikka kuinka. Lyhyessä, alle kilometrin mittaisessa kanjonissa olisi voinut viettää tuntikausia vain ihmettelemässä valon leikkiä seinillä. Maisema ehti jo tunnin aikana muuttua todella paljon. Valitettavasti aikaa ei meille kuitenkaan enempää suotu ja palasimme motellille aamupalalle ja pakkaamaan.

Matkamme jatkui Colorado-joen vartta kohti Horseshoe Bendiä, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Pagesta. Kuten jo taisin aiemmin mainita, näitä upeita maisemia on riittänyt viime päivinä ihan jatkuvasti. Joten, jätän nämä kuvat nyt vaan tähän enkä selittele yhtään sen enempää.

Yöksi takaisin Route 66:n varrelle Flagstaffiin, odottamaan seuraavan päivän seikkailuja.

- Ansu, Lauri, Kai ja Raija